Minusta on kiva olla kotona. Teen kaikenlaisia asioita, mitä lapset yleensä tekevät leikin, pelaan, olen pihalla. Minulle on tärkeää, että autoni ovat aina järjestyksessä riveissä. On mukavaa, kun voin auttaa äitiä kodin askareissa. Pidän sellaisista ruuista, mitkä tunnen. Juon vain punaista mehua tai tavallista maitoa. Leipää syön vain paahdettuna ja siihen tulee vain pelkkää voita. Pesen hampaani vain pokemon hammastahnalla. Pidän tutuista asioista. Meidän päivämme ovat melko samanlaisia, jonkun mielestä se voisi olla tylsää, minusta se on turvallista.
Esikouluun menen aina juosten. Äiti sanoo, että voi kun saisi vielä kokea tuon ilon ja innon. Minulle on tärkeää tietää päivän ohjelma, koska en osaa lukea, meillä on kuvia. Käytämme muutenkin kuvia, jotka kertovat asioista. En pidä siitä, jos päiväohjelma muuttuu, muuten minulle käy mikä vain. Teemme usein tehtäviä pienissä ryhmissä. Joskus minusta on vaikeaa istua tuolilla, hetken päästä saatan olla istumassa lattialla, mutta haittaako se? Olen nyt oppinut piirtämään oman kuvani, minusta kynän pitäminen oli hankalaa, sama juttu oli muuten haarukan kanssa ja nyt osaan senkin! Minä en pidä, jos joudumme vaihtamaan tilaa päiväkodissa. Kerran meidän piti mennä yläkertaan, missä emme normaalisti ole, minä en halunnut mennä. Jos olen epävarma, menen halaamaan hoitajaa. Äiti sanoo, että niin voi tehdä, kun luottaa johonkuhun. On hyvä ilmaista, jos pelottaa eikä jäädä yksin. Minun on joskus vaikea ymmärtää vaikeita ohjeita, siksi toivon, että ohjeet olisivat helppoja selkeitä ja minusta olisi hyvä, jos minulle voidaan näyttää mitä tarkoitetaan, että pääsen alkuun. Minusta hoitajat päiväkodissa ovat kivoja ja he ymmärtävät minua.
Osaan puhua ja saatan puhua paljonkin, mutta minusta tuntuu joskus, että minua ei ymmärretä. Tiedättekö se turhauttaa ja joskus harmittaa. Kävin sellaisen puheterapeutin luona, joka arvioi, että minua voitaisiin auttaa, mutta joudun odottamaan vielä ainakin vuoden. Sille ei kuulemma voi mitään, äiti sanoi, että kysymys on tahdosta. Olen menossa syksyllä kouluun. Toivon, että voisin kuitenkin oppia lukemaan ja kirjoittamaan sekä monta muuta asiaa, mutta se kuulemma voi olla minulle vaikeaa. Toivon, että minua ei kiusattaisi, vaikka puheeni on erilaista, kun useimmilla. Kaverit ovat minulle tärkeitä, en halua jäädä yksin.
Minusta on kiva, kun meidät pyydetään juhliin, mutta sitten minua saattaa jännittää. Silloin haen turvaa äidin sylistä. Minua saattaa myös rauhoittaa, jos taputan käsiä tai silitän äidin hiuksia. Joskus saatan toistella jotain turvasanaa. Joskus, kun minua oikein jännittää menen omaan kuplaani, silloin voin sulkea kaiken ympäriltäni. Äiti sanoo, että olen kuin simpukka, sisältä oikea helmi.
Äiti sanoo, että minä olen erityisen ihana, maailman rakkain, koska olen minä. Olen kuullut, kun lapsille opetetaan, ettei saa tuijottaa, mutta miksi aikuiset saa? Äitini tulee surulliseksi, kun te sanotte, ettei ole mitään kuria, pitää pystyä istumaan paikallaan, toistelette; sano nyt är, är, är…Kun minä en pysty, kysymys ei ole halusta. Joskus kun olen iso voin oppia monia asioita, vaikka ajamaan pyörällä. Minä luotan äitiini, luottakaa tekin siihen, että jos toimimme eritavalla kuin te, meillä on siihen jokin syy, erityinen syy.
Me kaikki olemme erityisiä ja meillä on oikeus olla.
Erityisen ihanaa lapsen oikeuksien päivää
Vättö Heidi 