Jäähallista yhä edelleen ja ei unohdeta sisäliikuntahallia

Lappeenranta on saanut jäähallista kestopuheenaiheen sään ja Marian aukion rinnalle, kun Kaunis Veera patsas on vihdoin löytänyt oman paikkansa kaupunki kuvassa ja kyllä Veera satamaan hyvin sopii.

Saipan kotiluola, mutta myös paljon muuta

Olen sitä mieltä, että jäähallikysymys on kooltaan merkittävä asia monella tapaa. Saipa, meidän pojat on tärkeä yhteisöllisyyden kohottaja ja meille kaikille tuttu, kenelle läheisempi, kenelle pelkkä puheenaihe. Jäähalli on Saipan kotikenttä. Jäähalli on kuitenkin paljon muutakin, se on merkittävä liikuntapaikka monelle nuorelle ja aikuisellekin.

Hallin sijoituspaikka on päätetty

Päätökset hallin sijoittamisesta on tehty. Siinä mielessä keskustelu asiasta ei enää muuta sitä tosiasiaa, että hallin sijoituspaikaksi valikoitui Kisapuisto. Poliittisesti on vaikea sanoa, mutta sanon silti, minä olisin valinnut hallin sijoituspaikaksi keskustan. Miksi? Lappeenranta ja moni muu kaupunki kamppailee keskustan kehittämisen kanssa. Keskustat autioituvat. Kivijalkaliikkeitä lopetetaan kannattamattomina. Oikeasti, meidän on ajateltava uudella tavalla. Mietittävä rohkeasti uusia ratkaisuja. Harvoin entiseen on paluuta, me emme saa siirrettyä muualle ohjattuja asiakasvirtoja takaisin. Meidän on katsottava tulevaisuuteen ja mietittävä mitä uutta me voimme löytää.

Keskustan halli olisi ollut mielestäni loistava mahdollisuus keskustan elävöittämiselle. Me olemme menettäneet jo liian monta tapahtumaa, joita on aiemmin järjestetty Lappeenrannassa. Tapahtumat ja tilaisuudet ovat todellisia syitä tulla Lappeenrantaan. Se olisi tuonut elo ja elinvoimaa kaupungin sydämmeen, keskustaan.

Jäähalli ja mitä muuta?

Hallin sijainti on siis päätetty. Uuden valtuuston päätettäväksi tulee hallin koko, sijainti kisapuistossa ja mitä halliin mahdollistetaan eli mitä halli lopulta lopulta maksaa. Millaista muuta toimintaa halliin tavoitellaan. Kiistattomasti meillä ei ole sen kaltaista konsertti-, messu- tai tapahtumatilaa, jonka halli mahdollistaa. Sanoin aiemmin, että tarvitsemme tapahtumia, kyllä edelleen olen sitä mieltä. Koen, että investoimme väärään sijaintiin, mutta onko meillä varaa olla tekemättä mahdollisimman monikäyttöistä ja laajemmin palvelevaa hallia.

Hallin lopulliseen toiminnallisuuteen vaikuttaa varmasti paljon yksityisen rahoituksen määrä ja sopimus Saipan kanssa. Keskusta vaihtoehdossa lopulta alkoi näyttää, että yksityistä rahoitustakin olisi ollut saatavissa, mutta toivottavasti vain neuvottelutaktiikkana sen siirtymistä Kisapuistoon pidettiin epätodennäköisenä.

Halli Kisapuistoon. Teknisesti jääurheilua palveleva halli. Mahdollisimman muunneltavilla tiloilla.

Liikennejärjestelyt haasteena

Liikenne järjestelyt vaativat ratkaisuja, on selvää, että rakenteellisesti Lappeenrannan kaltaisessa kaupungissa ihmiset ovat tottuneet liikkumaan omilla autoilla, koska se on ainoa sujuva keino saavuttaa halutut kohteet ja palvelut. Kannatan kokonaisuudessa julkistenliikenneyhteyksien kehittämistä, mutta sen varaan ei voida tehdä suunnitelmia jäähallin liikennejärjestelyiden osalta.

SISÄLIIKUNTAHALLI

Yhtä tärkeä ja täysin samanarvoinen hanke on sisäliikuntahalli.

Olen sitä mieltä, että Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa tulee olla ympärivuotisesti mahdollisuudet harrastaa myös yleisurheilua ja muita talvella halliolosuhteita vaativia lajeja. Yleisurheilu on yksi suurin sisääntuloharrastus eli lapsen ensimmäinen harrastus. En kirjoita yleisurheilun laajoista hyvistä vaikutuksista, vaikka niistä riittäisi kerrottavaa, mutta totean saman kuin Saipasta. Hallia ei tehdä LUM:ille vaan lapsille, nuorille ja aikuisille, joille mm. LUM:mi mahdollistaa laadukkaan harrastamisen. LUM:in toimintaa läheltä vuosia seuranneena, koen että toiminta on ollut laadukkaasti ja hyvin järjestettyä. Kiitos tekemästänne työstä!

Kiitos ei kuitenkaan riitä vaan tarvitsemme ympärivuotisen harrastamisen ja harjoittelun mahdollistavat olosuhteet.

Sijainti keskeisellä paikalla. Saavutettavuus suurista oppilaitoksista ja Kimpisen läheisyydessä luo mahdollisuudet hallin monipuoliselle käytölle.

Lasten ja nuorten harrastamiseen panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Harrastusmahdollisuuksiin panostamiseen laajemminkin saa kannantukseni. Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus harrastaa, tähän me voimme poliittisesti vaikuttaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close