En pelkää kuolemaa, sanoo meistä moni. Pelkään vanhenemista, toteaa meistä vielä useampi.
Silloin ei tarkoiteta iän tuomia muutoksia vaan aikaa, jolloin ei omin avuin pärjää. Aikaa, jolloin on toisten avun varassa.
Tämä herättää pohtimaan, mistä tämä pelko kumpuaa. Eikö pelkoa tulisi hoitaa?
Kokemuksemme vanhustenhoidosta synnyttää pelkoa, jopa meissä itsessämme. Kuinka hoidon kokee ihminen, joka on vastuussa hoidosta tai ihminen, joka elää hoidon varassa.
Hoitohenkilöstömme on ammattitaitoista ja jokainen tekee parhaansa. Parhaansa, jonka työn edellytykset mahdollistavat. Parhaansa, että jokainen saisi tarvitsemansa hoidon. Hoitajat kertovat eettisestä stressistä, kun eivät voi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat. Alalla uuvutaan. Alalta hakeudutaan pois.
Hyvinvointialue uudistus antaa mahdollisuuden muuttaa asiaa. Mahdollisuuden tehdä päätöksiä sen vuoksi, ettei tarvitse pelätä, että voi luottaa, minusta pidetään huolta. Mahdollisuuden tehdä päätöksiä, että voi tehdä työnsä ammattiylpeydellä.
Hyvinvointialueiden synty tarkoittaa historian suurinta työntekijä siirtoa. Työnantajana hyvinvointialueella on vastuu kehittää alan henkilöstön työoloja, -ehtoja ja -hyvinvointia. Näin parannetaan alan vetovoimaa.
Palkkaus on kuitenkin keskeinen keino arvostuksen osoittamiseen.
Hoitotyötä voi tehdä vain hoitaja. Meidän on päätettävä, että haluamme hoitaa hoitoalan kriisin. Se vaatii poliittista tahtoa, jokaisella päätöksenteon tasolla.
Ehkä silloin, ei tarvitse pelätä, vaan voi luottaa, minusta pidetään huolta.
Ehkä silloin, hoitajaksi halutaan.
Ehkä silloin, alalla jaksetaan jatkamaan.
Ehkä silloin, hoitojonot eivät kasva hoitajapulan vuoksi.
(Julkaistu Etelä-Saimaassa 18.12.2021)
Vättö Heidi 