Sotesoppa. Hallintohimmeli. Mistä sotessa on kyse?

Ja minun vastaukseni, miksi ja miten.

Tämä on alku. Tämä on alku sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiselle, kohti yhdenvertaisia ja luotettavia julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita.

On helppoa kertoa, mitä tekisimme toisin, paremmin.

Olisi helppoa luvata, jos olisi taikasauva tai en tuntisi vastuuta lupauksien oikeanmukaisuudesta.

On helppoa kertoa, mikä on pielessä.

Vaikeampi on kertoa kuinka, sen teemme.

Vaikeampi on esittää keinoja ja ratkaisuja.

Kiitän erityisesti, jokaista, joka tänäänkin teltalla asiasta kysyi, kuinka muutos oikeasti tehdään ja kuinka se rahoitetaan.

Miksi?

Sote-uudistus tehdään, että voidaan taata yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa, meille kaikille.

Sote-uudistus tarkoittaa myös palo- ja pelastustoimen palveluiden siirtymistä hyvinvointialueille, elintärkeiden palveluiden laadun takaamiseksi meidän kaikkien turvaksi.

Mikä muuttuu?

Kysymyksessä on hallinnollinen uudistus, vastuu siirtyy kunnilta tuleville hyvinvointialueille. Meillä Etelä-Karjalassa uudistus ei ole rakenteellisesti yhtä suuri, kuin jollain toisilla alueilla, joilla Eksoten kaltaista kuntayhtymää ei ole vaan kunnat ovat vastanneet palveluista itsenäisesti. Eksoten olemassaolo tarkoittaa, että meillä on esimerkiksi jo käytössä yhteiset tietojärjestelmät, palveluverkko ja toimintaa on voitu kehittää koko alueen yhteisten tarpeiden mukaisesti.

Käytännössä, tämä uudistus tarkoittaa, että uudistuksessa kunnilta siirtyy järjestämisen vastuu sote palveluista, mikä tarkoittaa tietenkin myös, että kunnilta siirtyy taloudellinen vastuu palveluiden järjestämistä hyvinvointialueille. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee valtiolta.

Millä rahoitetaan?

Julkiset palvelut tuotetaan verovaroin. On hyvinvointivaltion keskeinen lupaus, taata yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Nyt alueellisia eroja tasataan valtakunnallisesti. Uudistuksen tarkoitus ei ole tuoda säästöjä vaan turvata meille kaikille elintärkeät palvelut asuinpaikasta riippumatta, meille kaikille.

Sote kulut kasvavat, totta. Meidän väestömme ikääntyy, palveluntarve kasvaa, kuka olisi välttynyt sanalta huoltosuhde? Kysymys ei ole syyllistämisestä, valitettavasti näinkin asia on koettu, vaan todellisen tilanteen ymmärtämisestä ja vastuun kantamisesta. Haluamme pystyä vastaamaan palveluista tulevaisuudessakin ihan meille kaikille iästä ja asuinpaikasta riippumatta.

Hallintohimmeli?

Hallintohimmeli, ei. Nykyisin Eksoten valtuusto sekä pelastuslautakunta on valittu kuntavaalien jälkeen, vaalituloksen mukaisesti puolueiden tekemän sopimusten mukaisesti. Puhutaan ylikunnallisista luottamustoimista eli Etelä-Karjalan kaikkien kuntien yhteenlasketusta tuloksesta kaikissa maakunnan kunnissa. Nämä lakkaavat Eksoten lakkaamisen myötä ja tilalle tulee aluevaltuusto. Osa hallintoa lakkaa olemasta ja tilalle syntyy uusi.

Kummasta olet huolissasi palveluiden laadusta ja saatavuudesta vai veroista.

Itse olen huolestuneempi palveluiden laadusta.

Rahoitus tulee valtiolta, mutta se ei tule tarkoittamaan avointa piikkiä. Hyvinvointialueiden rahoitus lasketaan ensimmäiset vuodet Eksoten toteutuneiden kulujen mukaisesti, korotettuna palveluntarpeen  ja kustannusten noususta aiheutuvien kulujen määrällä. Mitä mieltä onko raha riittänyt?

Itse en anna suuria lupauksia vaan näen, että kysymys on lakisääteisten palvelujen tuottamisesta, niiden lupausten lunastamisesta, joita nykyinen järjestelmämme ei ole pystynyt lunastamaan. Terveydenhuoltomme kantokyvystä tulevaisuudessa. Luottamuksen palauttamisesta julkisesti tuotettuihin palveluihin. Ettei yhdenkään ihmisen hoito ole kiinni hänen taloudellisesta asemastaan, vakuutuksista tai kyvystä vaatia.

Hyvinvointialueet käynnistyvät tällä rahoitusmallilla ilman maakuntaveroa. Maakuntaveron mahdollisuutta selvitetään, mutta se ei ole hyvinvointialueiden päätettävissä. Toteutuessaan maakuntavero ei saa nostaa kokonaisveroastetta ja sen vaikutuksista sekä vaikuttavuudesta tulee olla perusteellinen selvitys.

Kuinka rahat riittävät tulevaisuudessa hyvinvointialueella?

On määritelty, että mikäli hyvinvointi ei selviä budjetti velvoitteistaan, se voidaan liittää toiseen hyvinvointialueeseen tai ottaa valtion hallintaan. Tämän vuoksi, vaalilupauksien tekemistä tulee välttää, mikäli lupaukset eivät tarkoita nykyisen palvelun tuottamista paremmin ja taloudellisesti järkevämmällä tavalla.

Sote uudistuksen tarkoitus eli säästää, mikäli tarkoittaa että leikkauksia nykyisiin palveluihin ei saa   tehdä. Sote uudistus tarkoittaa nykyisen palvelutason turvaamista ja sen lupausten lunastamista paremmin.

Keinoja lupausten lunastamiseen:

Panostetaan ennaltaehkäisyyn.

Nykyjärjestelmässä sammutamme tulipaloja, mutta tulipaloista tehdään aina tutkimus syttymissyystä. Tehdään se myös sosiaali ja terveyspalveluissa ja pyritään ymmärtämään, mikä aiheuttaa ongelman ja ehkäisemään ongelmia ja haasteita enne niiden syntymistä.

Mielenterveyspalvelut ovat hyvä esimerkki. Suurin syy jäädä enneaikaisesti eläkkeelle on mielenterveysongelmat. Jos voimme tunnistaa ongelmat, miksi ihmiset eivät jaksa nyky yhteiskunnassamme, meidän täytyy pyrkimään muuttamaan näitä asioita. Meidän täytyy tunnistaa ongelmat ja pystyä tarjoamaan apua ajoissa.

Kouluille tuotavat psyykkarit (psykiatriset sairaanhoitajat) ovat hyvä esimerkki ei matalan kynnyksen vain kynnyksettömästä palvelusta. On lapsia ja nuoria, joiden haasteet ovat suurempia ja monisyisempiä, mutta varmasti on myös haasteita, joihin voidaan vastata olemalla aidosti läsnä, kiireettömästi ja helposti saavuttaen.

Tiedämme, että pahimmillaan lasten mielenterveysongelmat aiheuttavat huostaanottoja, koska hoitoa ei ole ollut saatavissa. On selvää, että inhimillisesti ja taloudellisesti ennaltaehkäisy varhainen tuki ja oikea-aikainen hoitoon pääseminen on taloudellisesti järkevin vaihtoehto.

Ikäihmisten palveluiden puolelta voidaan löytää hyvin samankaltaisia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joiden tavoitteena on toimintakyvyn ylläpitäminen esimerkiksi fysioterapian, ravitsemuksen tai viriketoiminnan keinoin.

Hoitoon pääsyn nopeuttaminen.

Aika parantaa monia asioita, mutta reikiintynyttä hammasta tai montaa muuta sairautta ei, ei ilman hoitoa. Moni sairaus tai vamma on haastavampi ja kalliimpi hoitaa myöhemmin. Myöskin kokemus luottamuksesta on merkittävässä roolissa hyvinvoinnissa ja turvallisuuden rakentumisessa. Pitää pystyä luottamaan minusta pidetään huolta. Se madaltaa kynnystä hoitoon hakeutumisesta oikea-aikaisesti niiden osalta, jotka eivät suomalaisittain hakeudu hoitoon ennen kuin on aivan pakko.

Oikeatasoinen palvelutarpeen arviointi.

Tästä hyvä esimerkki on vanhustenpalvelun tarpeen arviointi. Kun kotona asuminen ei ole enää turvallista ja olosuhteiden (paikkojen riittämättömyyden) tai väärän arvioinnin perusteella, ikäihminen on altis tapaturmille tai perussairauksien hoidon vastaaminen ei ole riittävää, ollaan helposti tilanteessa, jossa päivystysvastaanotto ja osastohoito kuormittuu, koska oikea tasoista hoitoa ei järjestetty tai pystytty järjestämään oikeatasoisesti ja oikea-aikaisesti.

Ihmisen kohtaaminen kokonaisuutena.

Ei hoideta oiretta vaan sairautta. Omalääkäri malli, joka on ollut käytössä, loisi pysyvyyttä lääkärin ja hoitohenkilöstön sekä asiakkaan välille sekä toisi kokonaistilanteen näkemisen helpommaksi.

Pysyvissä, tunnetuissa ja turvallisissa hoitosuhteissa voitaisiin myös osa yhteydenpidosta, kontrolleista korvata molempien yhteisellä ymmärryksellä etävastaanotolla.

Henkilöstön hyvinvointi maksaa itsensä takaisin.

Henkilöstön riittävyys ja heidän pysymisensä on tärkein tae sote- ja terveyspalveluiden laadun ja saatavuuden onnistumiselle. Henkilöstön mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön, työn kehittämiseen yhdistyttynä työehtojen kehittämiseen ja palkkaukseen, maksaa itsensä takaisin. Ilman henkilöstöä ei ole hoitoa.

Laaja kokonaisuus.

Laaja kokonaisuus. Laajalla maantieteellisellä alueella. Yhdessä asiantuntijoiden, viranhaltijoiden ja aluevaltuutettujen kesken.

Aluevaltuutetut tuovat oman osaamisen, arvot ja kokemuksensa politiikan sekä päätöksen teosta. Näin on toimineet kunnan valtuustot ja eduskunta ja näin toimii aluevaltuustot. Demokraattisesti, kansalaisten valitsemana. Sinä päätät, kuka on paras päättämään meidän yhteisistä asioistamme.

Sotesoppa.

Toivotaan, että tämä alku. Tämä on alku sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiselle, kohti yhdenvertaisia ja luotettavia julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita.

Koska:

Autot kuuluvat teille.

Terveys kuuluu kaikille.

Ihan jokaiselle.

Koko Suomessa.

Ja minä olen ehdolla aluevaltuustoon Etelä-Karjalassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close