Ryhmäpuheeni kaupungin valtuuston talousarviokokouksessa 12.12.2022

Kiitos puheenjohtaja

Hyvät valtuutetut

Viranhaltijat

Hyvät Lappeenrantalaiset

Katsotaan rohkeasti ja positiivisesti tulevaisuuteen, tehden vastuullisia ja oikea-aikaisia päätöksiä

Näillä sanoilla aloitin vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron vuosi sitten tässä samassa kokouksessa.

Nämä sanat sopivat hyvin tähänkin hetkeen.

——

Tämä aika, nämä viime vuodet ovat olleet poikkeuksellisia ja monella tavalla ennakoimattomia.

Tässä ajassa tarvitaan vakautta ja pysyvyyttä.

Vakaa talous on osa turvallisuutta.

Vastuullisilla ja tulevaisuutta ennakoivilla päätöksillä turvaamme parhaiten kykymme vastata kaupungin tärkeistä perustehtävistä tulevinakin vuosina.

—-

Historiallisen hyvän tilinpäätöksen jälkeen ja verotulojen ajoituksen vuoksi talousarviosta voisi lukuja vertailemalla todeta, kaikki on niin kuin ennenkin.

Mutta ei.

Energiakriisi ja hintojen nousu, joka koskettaa koko suomea, koko Eurooppaa, ne koettelevat myös kaupunkiamme kuten varmasti jokaista meistä ja jokaista kaupunkimme asukasta.

Myös Laajemmat Kehityssuunnat,kuten ihmisten muuttovirtaus kasvukeskuksiin ja lapsimäärän väheneminen haastavat tulevaisuuden näkymiämme.

—–

Minä ja meistä varmasti useat muistelevat lapsuuden koulua ajankin kultaamalla rakkaudella. Neljän lapsen äitinä olen saanut saatella lapseni turvallisella mielellä koulutien alkuun meidän omassa lähikoulussamme. Kouluun, jota enää ei ole. Pystyn hyvin ymmärtämään muutoksen kipeyden, kun oman alueen peruspilarit murtuvat ja sen aiheuttaman huolen asuntoalueiden kehitykselle, mutta ennen kaikkea lasten tulevaisuudelle.

Kuitenkin kun nyt kysyn lapsiltani uudesta koulusta, heidän tarinansa ovat täynnä iloa ja innostuneisuutta, koen että lapsillani on yhä parhaimmat mahdolliset opettajat, tilat antavat mahdollisuuksia erilaiseen oppimiseen ja minulle edelleen välittyy kuva, että lapseni tunnetaan ja huomioidaan yksilönä. Käytännön haasteitakin alkuun oli, mutta niitä ratkottiin yhdessä ja ne eivät välittyneet lasten arkeen.

Muutos on aina muutos.

Muutos ei aina ole hyvä tai huono, mutta muutos on mahdollisuus. Muutos on aina jotain uutta.

—–

Tärkeä ja odotettu päätös on kouluinvestointien toetutuminen Korvenkylässä ja Sammonlahdessa.

Korvenkylän koulun toteutuminen on lasten kannalta ainoa mahdollinen vaihtoehto. Korvenkylän koulun toteuttaminen mahdollistaa Korvenkylän ja laajemmin Rauhan ja Tiuruniemen alueen kehittymisen asuinalueena.

Sammonlahti on lapsimäärältään kehittyvä alue ja yhtenäisten, ajanmukaisten koulutilojen rakentamista on odotettu alueella kauan, nyt on rakentamisen aika.

—–

Sote uudistuksen myötä suurin kaupungin vastuista ja tehtävistä on kasvatus ja opetustoimi. Meidän on tiedostettava todellisuus lapsimäärän vähenemisestä, sen vaikutuksista tulevaan rahoitukseen, että pystymme jatkossakin kuulemaan lapsiltamme innostuneita ja iloisia tarinoita kouluista ja vanhemmilta luottamusta koulujamme kohtaan.

Pulpin, Kaukaan koulujen säilyminen investointilistalla siirtää päätöksen laajempaan palveluverkon tarkastelusta käytävään keskusteluun. Me saimme lisäaikaa, mutta se ei muuta tosi asiaa, se ei ehdi tuoda meille lisää lapsia.

Ei tarvitse olla ennustaja sanoessaan: ratkaisujen löytäminen ja päätöksien tekeminen tulee olemaan vaikeaa. Lasten edun tulee olla ensisijainen, ensisijainen aina, ei vain juhlapuheissa.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä palo ja pelastustoimen järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta valtiolle luo suurempaa varmuutta kykyyn vastata palvelutarpeen kasvuun koko maassa, kaiken kokoisissa kunnissa, jokaiselle asukkaalle Suomessa.

Haluan kuitenkin tässäkin puheessa nostaa esiin yhdyspintojen tunnistamisen tärkeyden ja toivon, että kaupunkien ja hyvinvointialueiden yhteistoiminta tuodaan myös meille kaikille näkyväksi.

Meistä moni tuntee huolen lasten- ja nuorten pahoinvoinnin kasvusta.  

Me olemme voineet lukea pisa- tulosten heikkenemisestä suomalaisessa peruskoulussa.

Uutisissa on puhuttu nuorisorikollisuudesta.

Hyvinvointialueelle perustetaan päihdekuntoutusyksikkö nuorille, mikä on todella tärkeä asia.

—–

Valtaosa nuoristamme voi hyvin, mutta meidän on muistettava, yhdenkään nuoren ei voi antaa pudota. Hinta on liian kova inhimillisesti, mutta jos se ei kosketa, niin hinta on kova myös taloudellisesti.

Ei riitä puhe ennaltaehkäisevästä työstä ja oikea-aikaisuudesta, ei riitä puhe, jos se ei sisällä käytännön tekoja ja toimia.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä toivoo, että kaupungit yhdessä hyvinvointialueen kanssa tunnistaa yhteisen toiminnan rajapinnat toimien hyvässä yhteistyössä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja kantaen myös taloudellisen vastuun.

Lasten nuorten edun tulee olla ensisijainen.

Lapset ja nuoret eivät voi olla rajapinnan väliinputoajia.

—–

Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät, ovat heitä ketkä kohtaavat lapsemme ja nuoremme päivittäin, tuetaan heidän tärkeää työtään antamalla heille mahdollisuus tehdä heidän työnsä parhaalla mahdollisella tavalla tuomalla lapsille ja nuorille riittävä tuki kasvaa tasapainoiseen aikuisuuteen etsimällä ratkaisuja yhteistyössä.

Lappeenrannan kaupunki haluaa työnantajana tarjota henkilöstölleen hyvät edellytykset oman työnsä tekemiseen.

Näillä sanoilla alkaa talousarvion kokonaisuudessaan tärkeä henkilöstöpolitiikkaa käsittelevä osio. pidetään siitä kiinni, niin voimme saavuttaa kaupungin strategian mukaisia elämän mittaisia menestystarinoita.

—–

Energiakriisi ja hintojen nousu on synnyttänyt kustannuspaineita monille toimialoille.

Julkisessa keskustelussa ollaan aiemmin lapsia ja nuoria koskevien huolien lisäksi nostettu esiin lasten ja nuorten vähentynyt liikunnan harrastaminen.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä toivoo, että lasten ja nuorten liikunta ja harrastusmahdollisuuksia ei kavenneta ja ne jätetään jatkossa mahdollisten säästötoimien ulkopuolelle.

Tervehdimme ilolla skeittihallille myönnettyä avustusta, joka monipuolistaa osallistaan harrastusmahdollisuuksia ja kaikkia niitä toimia, jotka takaavat lasten- ja nuorten harrastus mahdollisuuksia monipuolisesti.

—–

Liikunnasta voidaankin luontevasti siirtyä hallikeskusteluun.

Politiikkaan eripuolilla maatamme seuraavana voi todeta, että hallit herättävät tunteita.

—-

Puhuin aiemmin laajemmista kehityskuluista, yksi niistä on kaupan muutos. Tämä on aiheuttanut useammassakin kaupungissa autioituvia keskustoja ja harmaita hiuksia, kun on yritetty ratkoa tyhjien näyteikkunoiden haastetta.

Keskusta pitää pystyä näkemään uudella tavalla. Palvelujen, viihtymisen ja asumisen alueena. 

—–

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kannattaa selvityksen tekemistä keskustan jääareenasta. Mahdollisuus tämän kaltaisen kokonaisuuden sijoittumiseksi keskustaan on ehdottomasti selvitettävä. Kantamme hankkeeseen kuitenkin ratkaisee unelmien ja haaveiden sijaan realistiset kustannukset, vastuut ja vaikutukset kaupungille.

Vaikka keskustelu jääareenan ympärillä on ollut railakastakin, on hanke osoittanut kykyä ajatella rohkeasti uudella tavalla ja halu kehittää kaupunkiamme on aina positiivista. Jäämme odottamaan selvitysten tuloksia.

Halli keskustelun lämpenemisen myötä pari sanaa ilmaston lämpenemisestä, meidän kohdalla se tarkoittaa myös 1,3 miljoonan polttamista vuosittain taivaan tuuliin, vaikka ei se irlantilainen halpalentoyhtiö oikeasti taidan myös niitä rahoja polttaa.

Etelä-Karjalan matkailu strategia on myös nähtävä uudelleen. Visio vaatii kirkastamista, mitä me haluamme myydä ja kenelle suuntaamme tarjouksemme. Matkailun edistämiseen on varmasti taloudellisesti tuottavampia ja kestävämpiä visioita, kun lentokentän keinotekoinen ylläpitäminen.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei kannata lentokentän tuen jatkamista.

—–

Saavutettavuuden parantamiseksi vasemmistoliiton valtuustoryhmä kannattaa raideyhteyksien kehittämistä.

Toivomme menestystä vahvaan maakunnalliseen edunvalvontaan raide yhteyksien parantamiseksi. Hyvät raideyhteydet tuovat kiistatta meidät lähemmäksi suurempia kaupunkeja. Muuttuneessa maailmassa, jossa etätyö on uutta arkea voimme saavuttaa pito- ja vetovoimaa, jos pystymme toimivilla raideyhteyksillä laajentamaan työssäkäyntialuetta maakuntamme ulkopuolelle.

—-

Tässä ajassa tarvitaan vakautta ja pysyvyyttä.

Vakaa talous on osa turvallisuutta.

 Ensisijaisena näemme nyt ja tulevaisuudessa pitovoimasta huolehtimisen laadukkailla ja luotettavilla peruspalveluilla.

Vastuullisella ja tulevaisuuden ennakoivalla päätöksillä turvaamme parhaiten kykymme vastata kaupungin tärkeimmistä tehtävistä tulevinakin vuosina.

Sitä tämä talousarvio osoittaa.

Kiitämme talousarvion hyvästä valmistelusta.

—-

Kaupunkimme kehittyy ja kasvaa jatkossakin hyvällä yhteistyöllä, yhdessä parhaita ratkaisuja hakien, toistemme ajatuksista parhaat osat yhdistäen.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kiittää kaikkia teitä hyvästä yhteistyöstä ja toivottaa jokaiselle teistä rauhaisaa joulun aikaa ja yhdessä tekemisen kulta aikaa vuodelle 2023

Kiitos

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close