Ammatillisen koulutuksen arvostuksen nousu, kuinka se tapahtuu?

Haluan vastata itselleni tärkeään kysymykseen, kuinka ammatillisen koulutuksen arvostusta voidaan kasvattaa.

Arvostus on kiinni asenteesta.

Ammatillisen koulutuksen arvostus, nousee kun ryhdymme arvostamaan työtä ja työntekijöitä

 Olen ammatiltani maalari. Opiskelin uuden ammatin ja valmistuin 2007. Koulutuksen aikana sanoin, että minulla ei ole tässä elämän vaiheessa varaa opiskella opiskelun vuoksi vaan olen varma, että työllistyn. En tiedä, mistä kaivoin tuon luottamuksen ja itsevarmuuden vai olisiko sittenkin päättäväisyyttä ja uskoa omaa tekemiseen?  Näin kuitenkin urani maalarina on mennyt. Olin työharjoittelussa nykyisessä työpaikassani ja työharjoittelujakson lopuksi nykyisen työnantajani silloinen omistaja sanoi, että he ovat kiinnostuneita palkkaamaan minut, jos olen kiinnostunut tulemaan töihin. Minä olin ja toukokuussa siitä tulee kuusitoista vuotta. Me olemme olleet tyytyväisiä toisiimme (toivon, että tunne on molemminpuolinen😉).

Arvostus lähtee meistä itsestämme

Kuinka me itse kannamme itsemme, puhumme itsestämme ja työstämme. Olen mukana monessa ja kerron aina olevani äiti ja maalari. Äitiys on minulle elämäni tärkein asia. Työni maalarina mahdollistaa meille kaiken elämässämme taloudellisesti. Toivon, että meistä jokainen on riittävän rohkea ollakseen aidosti oma itsensä ja näkemään oman taustan vahvuutena, oman elämän valttikorttina.

Tunnen hyvin sen heikkouden, kun tulee tunne, että muut ovat jotain enemmän tai jotain parempaa. Ei haluan sanoa, meillä jokaisella on oma tärkeä paikka ja rooli yhteiskunnassa. Tämä tunne syntyy suoraan siitä, kuinka me arvotamme ihmisiä ulkoisten tekijöiden mukaan, sen sijaan, että me näkisimme ihmiset yksilöinä ja kohtaisimme yhdenvertaisesti.

Sen huomaa, mitä ei ole tehty

Meidän tulisi yhteiskunnassa ymmärtää toistemme työn merkitys ja nähdä kokonaisuus, missä meillä jokaisella on tärkeä rooli. Ajoittain, jonkun ammattiryhmän arvostus nousee esiin ja silloin puhutaan usein arvostuksesta. Meidän ei tule kuitenkaan arjessa unohtaa, kuinka meidän tulisi arvostaa työntekijöitä, ketkä pitävät kokonaisuuden toimimassa. Suomi elää vientiteollisuudesta, nämä vientialan yritykset ovat alueellisesti ja valtion tasolla korvaamattomia. Näidenkin yritysten tuloksen tekee työntekijät. Ammattioppilaitoksesta valmistuneet. Palveluala, hoitoala, rakennusala ja monen muun alan toiminta perustuu koulutettuun ammattihenkilökuntaan. Monilla aloilla on herätty työntekijä ja osaaja pulaan, koska ala ei ole vetovoimainen. Tämä on myös hyvä asia, se pakottaa meidät näkemään näiden työntekijöiden arvostuksen. Nämä työntekijät valmistuvat ammattikoulusta.

Palkkaus on ihan hyvä keino osoittaa arvostusta

Työn arvoja on monia ja keinoja osoittaa arvostusta useita. On kokeiltu sinistä valoa ja muita herkkuja, itse sanoisin, että tunnistettu vaihdon välinen raha on työstä puhuttaessa erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto. Osaaja ja työvoimapula syntyy, kun alan työolot ja palkkaus eivät ole elämiseen riittävällä tai puhumattakaan työnvaativuutta vastaavalla tasolla.

Ammatillinen itsevarmuus on jokaisen opiskelijan oikeus

Jokaisella valmistuneella tulisi olla oikeus koulutuksen myötä saavuttaa riittävä ammatillinen itsevarmuus. Näin siirtyminen työelämään sujuisi hyvin ja kiinnittyminen työelämään olisi mahdollisimman vahvaa. Ammatillinen koulutus tarvitsee riittävän rahoituksen, mutta ensisijaisen tärkeää on varmistaa työelämä yhteistyö. Tarvitaan koulutukseen sitoutuneita yrityksiä ja näissä yrityksissä koulutukseen sitoutuneita työpaikkaohjaajia. Pelkkä sitoutuminen ei ole ongelma vaan se, että voidaan taata riittävä aikaresurssi laadukkaaseen koulutukseen työmailla, kun tiedämme työn hektisyyden oikeastaan alalla kuin alalla. Tämä ei voi yksin olla yritysten kustannusvastuulla. Tosiasia kuitenkin on, että monia asioita ei voi oppia kuin käytännössä ja tekemällä.

Päättäjien vastuulla on muutakin, kuin rahoitus

Meidän tulee päättäjinä koulutuksesta puhuttaessa, strategioita kirjoittaessa ja visioita luodessa nostaa aina ammattioppilaitos korkeakoulujen ja yliopiston rinnalle, kun puhutaan alueen elinvoimasta ja pitovoimasta. Harva yritys toimii ilman ammattikoulutettua henkilökuntaa. Me olemme osa kaikkea yritystoimintaa. Osa elinvoimaa. Osa pitovoimaa. Sanotaan se ääneen.

Vaaditaan arvostusta

Vaaditaan arvostamaan lapsiamme ja nuoriamme yhdenvertaisesti. Ei hyväksytä yhteiskunnassamme yksilön määrittelyä ulkoisten tekijöiden kuten ammatin, sukupuolen, kansallisuuden tai minkään ulkoisen tekijän perusteella. Juhlitaan ammattiin valmistuneita.

Sinä päätät, kuka on juhlan, ruusun, tai lahjan arvoinen. Mielestäni jokainen nuori, joka päässyt tavoitteeseensa on kaiken ylpeyden ja juhlinnan arvoinen.

Vaaditaan arvostusta.

Työntekijä työntekijän puolella

Solidaarisuus. Nähdään haasteet eri aloilla ja eri työntekijäryhmissä. Taistellaan työntekijöiden aseman ja oikeuksien puolesta ja osoitetaan tukemme ammattilaisten pyrkimyksille.  Työelämä parantuu askel askeleelta. Eri alojen kohdalla askeleet voivat olla erilaisia tai eritahtisia, mutta jokainen parannus työelämässä parantaa kokonaisuutta ja vahvistaa lopulta meidän kaikkien työntekijöiden asemaa.

Näissä vaaleissa tehdään päätöksiä työstä, toimeentulosta ja turvasta.

Poliittisten päätösten tulee ylläpitää ja luoda mahdollisuuksia hyvään elämään,

Meille kaikille.

Riippumatta meidän taustamme, asemastamme tai elämäntilanteestamme.

Tämä on minulle syy olla mukana politiikassa ja siksi olen ehdolla eduskuntavaaleissa.

Ole mukana ja äänestä

Ole kanssani työntekijän puolella

Jätä kommentti

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close